Johdanto Vasikkasaaren historiaan

Yksityiskohta Helsingin kartasta. 1775. Helsingin kaupunginmuseo.

Kenen saari?
Vasikkasaari sijaitsee Helsingin keskustan tuntumassa Kruunuvuorenselällä. Noin 18 hehtaarin kokoinen ja korkea kalliosaari aivan Helsingin keskusta-alueella on aikojen saatossa kiinnostanut monia eri tahoja ja sitä on eri omistajien myötä käytetty myös monenlaisiin tarkoituksiin.

Vasikkasaaren maanomistusoikeudesta on käyty kiistoja jo vuodesta 1787, jolloin saari oli kaupunkilaisten ja Santahaminan asukkaiden yhteiskäytössä eläinten laidunalueena. Venäjän vallan aikana laamannin oikeuden päätöksellä 1829 riita ratkaistiin Santahaminan asukkaiden hyväksi, Vasikkasaari julistettiin kuuluvaksi Santahaminan taloihin, eli valtiolle. Seuraavan kerran käytiin pitkällinen saariston maanomistuskiista valtion ja kaupungin välillä 1800-luvun lopulla. Lopullisen komiteamietinnön perusteella Vasikkasaari jäi valtion omistukseen 1911.

Ilmakuva Vasikkasaaresta. 1992. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto.

Vuodesta 1918 saarta hallinnoi Suomen puolustusvoimat. Saaren kesämökkikulttuuri on alkanut vuodesta 1945 lähtien, jolloin SKDL:n Helsingin kunnallisjärjestö sai osan saaresta käyttöönsä ja Valtion Virkailijain Liitto sai luvan rakentaa mökkejä jäsenilleen omalle puolelleen saarta. Saaren pohjoispuolelle pääsi vain SKDL:n tai SKP:n jäsenet ja hekin vain saaritoimikunnan suostumuksella. Toiselle puolelle saarta taas VVL:n jäsenet olivat puolustusvoimain alueella ja puolustusvoimien ohjesäännön alaisia. Vuonna 1961 tehdyn esityksen ja 1962 eduskunnan hyväksymän Helsingin kaupungin ja Suomen valtion välisen aluevaihdoksen perusteella Vasikkasaari siirtyi 1.1.1965 kaupungin omistukseen. Vasikkasaaren lisäksi kaupunki sai Pohjois-makasiini 9:ssä sijaitsevan tontin rakennuksineen. Valtio sai Ruskeasuon hallien kohdalla olevan 3 hehtaarin suuruisen alueen.


Saarta tuli isännöimään Ulkoilu- ja Urheiluvirasto, nykyinen Liikuntavirasto. Vuonna 1997 saaren kaikki maa-alueet siirtyivät Rakennusviraston hallintaan. 1980-luvun puolivälistä Vasikkasaari on kuulunut Suomenlinnan kaupunginosaan.

Sivun oikean laidan sisällysluettelolinkeistä voit tutustua lähemmin saaren historiaan eri aikakausina. Klikkaa näillä historia-sivuilla olevia kuvia nähdäksesi ne suuremmassa koossa.